Kalevi Lehto herää viittä vaille kuusi. Radio soittaa Tapani Kansaa ja kahvinkeitin porisee keittiössä. Kalevi istuu pöydän ääreen ja avaa kalenterinsa. Päivän ohjelmassa on kolme tapaamista Turun suunnalla. Hän vilkaisee myös ruutuvihkon sivua, jonne on eilen illalla kirjoitettu yksi uusi osoite ilman muita tietoja. “Kai siitä jotain syntyy, kun käy katsomassa.”
Tieto liikkuu hitaasti mutta tarkasti
Kalevi ei käy toimistolla koko päivänä. Ensimmäinen tapaaminen on Raisiossa. Hän pysähtyy huoltoasemalle tekemään varmistussoiton. Lankapuhelin on asennettu kahvilan seinään. Kolikot tippuvat raksuttaen automaattiin.
Asiakasta ei tavoiteta, mutta soitto yhdistyy lopulta varastomiehelle, joka kertoo että palaveri pidetään. “Jos jokin keksintö osaisi kertoa etukäteen onko se tyyppi paikalla vai ei, säästyisi markka jos toinenkin.”
Takakontissa on reunoiltaan rispaantunut myyntisalkku. Myyntikatalogin kansi on haalistunut, mutta sisältö on suunnilleen ajan tasalla. Hinnat on kirjoitettu lyijykynällä.
Kalevi selaa hetken ja vetää esille katalogin väliin taitellun tuotepiirroksen. Hän mutisee itsekseen: “Jos joku ehtisi piirtää nämä kunnolla ennen kuin niitä esitellään asiakkaalle, ei tarvitsisi selittää puolta tuntia mitä kuvassa ei näy.”
Varastohallilla keskustellaan hyllyratkaisuista. Asiakas ei tilaa mitään, mutta pyytää tarjouksen. Kalevi tekee muistiinpanot vihkoon ja lupaa kirjoittaa tarjouksen saman illan aikana.
Kun hän nousee takaisin autoon, hän katsoo hetken ruutuvihkoa. “Neljätoista tarjousta kahteen viikkoon, kaikki kirjoitettu käsin. Jos jossain tehtäisiin yksi kaikille sopiva, voisihan sitä ehtiä nukkumaankin.”
Luottamus syntyy kahvipöydässä, ei lomakkeita täyttämällä
Lounas syödään asiakkaan kahvihuoneessa. Keskustelu siirtyy pian lentopalloon ja paikallisen konepajan uusimpaan investointiin. Kalevi kuuntelee tarkasti.
“Tämä on se hetki, kun selviää, kannattaako ensi viikolla tulla uudestaan. Kaikki ei lue lomakkeissa.”
Iltapäivän toisessa tapaamisessa saadaan tilaus. Itsejäljentävä lomake täytetään huolellisesti. Yksi kopio asiakkaalle, yksi itselle ja yksi konttorille.
Mustekynä ei toimi kunnolla ja toiselle lomakkeelle jää tahra. Kalevi puhaltaa siihen.
“Jos joskus asiakas voisi vain kertoa, mitä haluaa ja se tieto menisi suoraan varastolle. Mutta mihin minua silloin tarvitaan.”
Muisti on tärkein järjestelmä
Päivän viimeinen pysähdys ei ole sovittu. Kalevi käy vanhan asiakkaan luona tapaamassa uutta työnjohtajaa ensimmäistä kertaa.
Hän esittelee uuden kannakemallin ja jättää käyntikortin. “Otetaan yhteyttä, jos kiinnostaa” – sama vastaus kuin viimeksi, mutta se on parempi kuin ei mitään.
Kalevi palaa kotiin kuuden jälkeen. Hän avaa kirjoituskoneen, laittaa kahvin tippumaan ja käy läpi vihkonsa. Tarjoukset kirjoitetaan käsin yksi kerrallaan ja kuoret suljetaan huolellisesti. Ne jäävät keittiön pöydälle vietäväksi postiin seuraavana aamuna.
Ennen nukkumaanmenoa tarkistetaan kartalta seuraavan päivän reitti. Vaimo on jo nukahtanut. Kalevi istuu vielä hetkeksi alas ja katsoo pöydän reunalla olevaa ruutuvihkoa, joka on täynnä nimiä, numeroita ja lupauksia.
“Ei tämä ehkä nopeaa ole, mutta se toimii niin kauan kuin itse muistaa kaiken mitä on luvannut.”
Myyntityö ei ollut koskaan helppoa, mutta se oli täsmällistä. Ja se riitti.
Ehkä kaikkea ei tarvitse nopeuttaa. Ehkä joskus kannattaa muistaa, miten hitaasti luottamus syntyy.
