Vauhtia ei kannata lisätä, jos on seinä vastassa.

04.09.2020

Itsensä johtaminen ja itseohjautuvuus ovat ahkerasti käytettyjä termejä. Mitä teet, kun to do-lista on nälkävuoden pituinen ja riittämättömyyden tunne iskee perjantaina iltapäivällä?

Etäjohtamisen vaatimuksista puhutaan paljon, mutta onnistuminen itsensä johtamisessa jää persoonallisuuden varaan. Yhteisöohjautuvuuden toimivuus etätyössä on vielä oma tarinansa.

Miksi? Yksittäisen ihmisen tehtävien määrä kasvaa ja niitä tulee eri suunnista. Emme osaa, uskalla tai tahdo sanoa ”ei. Harvoin ihminen on kiusallaan tai laiskuuttaan jäljessä aikataulusta. Hän vaan yksinkertaisesti ei osaa sanoa ”ei” tai työrooli on epäselvästi määritelty, jolloin kaikki epämääräisetkin tehtävät työnnetään hänen vastuulleen. Tarvitaan vahvaa ammatillista itsevarmuutta olla sinut tuloksensa kanssa, jos esimiehen henkilökohtaista tukea ei ole saatavilla.

Miten itsensä johtaminen aloitetaan?

Kaikkiin pyyntöihin suostuvan ihmisen to do-lista kasvaa vääjäämättä ahdistavan pitkäksi. Kun oman tekemisen johtaminen ja priorisointi ei ole läsnä työpäivässä, seurauksena on riittämättömyyden tunne. Energiaa tarvitaan muihinkin elämän osa-alueisiin, turhien töiden kanssa hätäileminen kuluttaa sitä tarpeettomasti.

Työntekijä ei saa luovuttaa esimiehelleen vastuuta valvoa ja ohjata oman työnsä tekemistä olemalla vain tyhjä canvas, jolle esimies maalaa yhtiön mukaista työntekijäprofiilia. Hänen tulee itse ottaa vastuu oman työnsä ja ajanhallintansa kehittämisestä, vuorovaikuttaa muun tiimin kanssa ja toimia osana koneistoa – ei pelkkänä kellon viisarina, jota se liikuttaa.

Vasta kun tämä rooli on sisäistetty kaikkine vastuineen ja vapauksineen, voidaan itsensä johtamisen ja ajanhallinnan kehittäminen aloittaa. Ilman tätä ymmärrystä itsejohtamisen harjoittelu ei onnistu.

Työkaluja itsensä johtamiseen

Vanha tuttu Eisenhowerin nelikenttä on toimiva apuväline antamaan ajattelu- ja työskentelytilaa. Se helpottaa keskittymistä kulloinkin käsillä olevaan tehtävään.

Vastapainoa to do-listalle antaa ”done”-lista. Jos pompimme tehtävästä toiseen, unohdamme katsoa mitä olemme jo saaneet aikaiseksi. Tärkeintä on, että näet onnistumisesi kokonaisuudessaan päivän päätteeksi.

Mutta..

Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta harva kykenee toimimaan systemaattisesti arjen työssä. Tarvitaan  johtamista, joka vastuuttaa työntekijän itsensä pysähtymään ja priorisoimaan ajankäyttöään oman vastuualueensa puitteissa.

Vain pysähtymällä risteykseen ja katsomalla tienviittoja voimme valita oikean tien, joka johtaa saavutettuihin tavoitteisiin, työviihtyvyyteen, merkityksellisyyteen ja kehittymiseen

 

Vauhtia ei kannata lisätä, jos suunta on väärä ja seinä on vastassa.

Ota yhteyttä

15 + 10 =

Lisää blogikirjoituksia

Suorahaku piristyy

Suorahaku piristyy kevättä kohti

Kun talvi väistyy ja maa alkaa sulaa, herää myös luonto uuteen eloon. Samankaltainen herääminen on havaittavissa työmarkkinoilla pitkän hiljaiselon jälkeen. Monissa organisaatioissa on havaittavissa rekrytointien määrän kasvua, mikä tekee tästä ajankohdasta...

Tekoäly myynnissä

Tekoäly myynnissä

Tekoäly myynnissä ja asiakastyössä ei rajoitu vain yksittäisiin kohtaamisiin asiakkaiden kanssa, vaan se on osa strategista ja systemaattista prosessia, joka kattaa asiakkuuden alkuvaiheesta aina pitkäaikaiseen kumppanuuteen saakka. Vuosi 2025 on käännekohta...

Kiire ja ajanhallinta

Kiire

Kiire on yksi pahimmin arkea rajoittavista, kuluttavista ja uuvuttavista asioista. Kiire on kuitenkin ensisijassa tunne. Ahdistava tunne, joka aiheutuu pelosta ettei saa sitä tehtyä mitä pitäisi saada tehtyä. Ahdistus tulevan tulemisesta silmille - eikä sen...

Palautteenantokulttuuri urheilujoukkueissa - Henri Aallon blogi.

Palautteenantokulttuuri urheilujoukkueissa ja myynnissä

Mitä myyntitiimit voivat oppia ammattiurheilijoiden tavasta antaa ja vastaanottaa palautetta? Haastavat taloudelliset ajat korostavat yritysten sisäisen hyvinvoinnin, tehokkuuden ja keskinäisluottamuksen arvoa. Yksi keskeinen määrittäjä terveelle ja toimivalle...

Myynnin tehokkuus paljon porukkaa tietokoneella

Myynnin tehokkuus ja ajankäytön mestarointi

Jatkuva kiireen tuntu työelämässä voi johtua useasta tekijästä. Yksi keskeinen syy on työtehtävien määrän ja monimutkaisuuden kasvu, mikä voi ylittää yksilön kyvyn hallita niitä tehokkaasti. Teknologian kehitys on lisännyt odotuksia nopeasta vastaamisesta ja...